Pikkupiha valmistuu

Pariaarinen pikkupihamme on rajattu alue, ja kun sitä kotihiiren hurmoksessa aikansa työstää - kynsii, kaivaa ja peputtaa, sahaa, vatkaa ja nakertaa - niin ennen pitkää se väkisinkin valmistuu. Olemme nyt päässeet sisustamaan - tai ulkoistamaan - pihaamme! 

Puntaroimme pitkään pation materiaalivalintaa: ollako se kestopuuta, liuskekiveä vai kivilaattaa vai eikö olla, ja miksi? Kestopuun hinta hipoo pilviä kuin kelopuun latva, sen työstämisessä on sakee duuni eikä se nimestään huolimatta iäti kestä. 

Liuskekivi sitä vastoin olisi ikivahva ja kaunis, mutta niin ikään kallis sijoitus, eikä luonnonmuotoisena välttämättä pihaamme oikein istuisi, kun talon muotokieli muuten on nelikulmaista. Perinteinen kivilaatta olisi näistä huokein, mutta vähän ykstotinen ratkaisu, eikä betonilaattojen ruskeaan taittava väripalettikaan oikein silmäämme miellytä. 

Lopulta pation materiaalivalinta ratkesi ihan itsestään. Isäntä tälläsi valuharkoista ylä- ja alapihan poikkimuuriin pitkän rappusen, jonka pintamateriaaliksi hankimme Lakan betonin hiilenmustaa kivilaattaa. Yhden (40x40 cm) laatan halkaisemalla portaaseen sai kätevästi sekä otsa- että porraslaudan. 

Vaan kuinka ollakaan: hiilenmusta betonilaatta sotii vaaleanharmaata muuria vasten niin että sielussa soi skriik, eikä tullut kuuloonkaan upottaa laattoja rappuseen. 

- Mitäs jos noista tekisikin pation, kysyin isännältä tuijoteltuani tovin syvän sinimustia laattoja. 

- Kokeillaan, hän totesi, ja alkoi latoa koe-erää paikoilleen. 

Ja se oli siinä! Tai siis viidesosa betonilaatoista oli siinä. Rautakauppa, josta ostimme alkuerän laattaa, myi nyt ei-joo-vaarinhousuja, tarjosi rikkinäistä peräkärryä ja yhtä ontuvaa palvelua, joten käännyimme Starkin luottomyyjän puoleen. 

Hän hankkii meille sopuhintaan mitä vain salaojasorasta välioviin, henkilönostimesta laudepuuhun, ja tilasi nytkin lavallisen kivilaattaa kotiportille tuotuna. Siitä isäntä suurin piirtein kanteli laatat paikoilleen, ja soli hänes! 

Sain sentään vähän sipsutella leikkihiekkaa laattojen saumoihin ja harrastaa kotikentällä curlingia.

Yhden päivän isäntä sahasi vaaleanharmaata betonilaattaa porraspaloiksi niin että önkä perästä nousi, ja mallaili ne tasakertaan paikoilleen. 

Minä istuin tuumailemassa mitä kukansiementä seuraavaksi kylvää ja katselin vähän arvellen porraslaattojen tasapaksua riviä. 

Ennen kuin ehdin suutani avata, lompsi isäntä rappuselle ja siirsi porraslaattoja kämmenen verran otsalaatoista sivuun, jolloin ne asettuivat á la feng shui samaan linjaan pation laatoituksen kanssa. 

Sillä välin kun minä kylvin herneitä ja istutin kesäkurpitsantainta, muurasi isäntä raput paikoilleen, ja nyt on piha rakennettu! 

Emme ehtineet etsiä puutarhakalusteita juuri muualta kuin netistä, ja tarjousten perusteella teimme pari täsmäiskua huonekalukauppojen ulkomyymälöihin. 

Emme huolineet raskaita puutuoleja tai mustia polyrottinkiliskuja, jotka ovat helteellä parilat ja sateella siitepölyssä, ja riemastuin ratki, kun löysimme Maskusta valkoharmaan nonwood-lankkupöydän ja siihen sopivat, lokoisat tuolit. 

Anoppi lahjoitti meille kirsikaksi kakun päälle - tai lehväksi lautaselle - päivänvarjon, joten nyt patiolla kelpaa kelliä helteen hiilloksellakin. 

Koulunpäätöspäivänä vietimme pienimuotoisia pikkupihan tupareita eli ulkkareita lättykestien ja mielenosoituksen merkeissä, sillä Lapsilla on oikeus! 

En tohdi edes arvuutalla, kuinka monta työtuntia olemme parin kuukauden aikana pihanrakennukseen upottaneet, mutta isäntä uskaltaa: oisko parisataa...? 

Vaan ikioma piha on joka minuutin arvoinen. ja nyt meillä kaikilla on oikeus nauttia ja katsella, kun nurmi kasvaa ja umput puhkeavat kuin popcornit kesän elävään kuvaan. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Puitteiden kirkastusjuhlat

Ikean Voxtorp-keittiö

Tahmelan kalteva torni