Maailmamme rajat eli aitaprojekti
Maailmanlopuntalossa oli kaikki homeessa tai vähintään väärin tehty, jopa kaiten aitakin, ja kymmenvuotisen vahtivuoronsa päätteeksi se alkoi jo pahasti repeillä ja repsottaa. Niinpä käynnistimme naapirin kanssa aitaprojektin, joka alkoi sukkelammin kuin ehdin lenkkini juosta: aamuhölkkäni aikana naapurin isäntä purki harittavan hammasrivistön paritalomme ympäriltä. Isäntä oli jo pitkään mittaillut Pispalan kadunvarsia sillä silmällä ja mieltynyt kapeapienaisiin aitoihin, joten sellainen piti meillekin saada. Kustannussyistä valmiit aitaelementit eivät tulleet kuuloonkaan, joten vaihtoehtoina oli rakentaa aita itse joko ns. pitkästä tai vaihtoehtoisesti pohjamaalatusta rimalaudasta. Hinnan kuultuamme vaitoehtoja jäi tasan yksi eli edellinen, ja erään keväisen iltapäivän isäntä sitten viettikin puukaupoilla valikoiden yksi kerrallaan 120 kappaletta täyssärmäistä, maalaamatonta rimaa. Naapurin isäntä ryhtyi maalarimestariksi talkoisiin, joita piisasi päiväto...